Liik­keessä ole kuin virta, paikalla kuin vuori – harras­tuksena taiji

Helsinkiläinen Päivi Suhonen, 66, aloitti taiji­harrastuksen vuosi sitten. Taiji sopiikin pehmeytensä ja hitaiden liikkeidensä ansiosta kaiken­ikäisille ja -kuntoisille.

– Lapsena en ollut liikunnallinen. Koulussa olin liikunta­tunneilla aina viimeinen, joka valittiin joukkueeseen, Päivi muistelee.

Aikuisena Päivi löysi sen itselleen mieluisan ja sopivan liikunta­harrastuksen. Hän hullaantui tanssista: jazz-tanssia, balettia, lattareita, steppiä ja jopa breakdancea. Nälkä kasvoi syödessä ja lisää tanssi­lajeja tuli mukaan. Parhaimmillaan tanssi­tunteja kertyi 14 viikossa. Into­himoinen tanssi­harrastus kestikin vuosi­kymmenen.

– Valitettavasti selkäni ei kestänyt tanssin rasitusta. Selkäni sain alun perin rikki yrittämällä tanssiessa liikaa, yli fyysisten rajojeni. Jouduin vähentämään tanssimista ja lopulta lopettamaan sen.

Tanssin jälkeen Päivi etsi rauhallisempia lajeja ja huomasi kansalais­opistossa Qigong- ja taiji­kurssit. Uusi harrastus jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Päivin selkä­vaivat pahenivat ja taijikin jäi vuosiksi. Viimein hän pääsi selkä­leikkaukseen ja saattoi taas aloittaa liikunta­harrastukset. Lajiksi valikoitui jo kertaalleen kokeiltu taiji.

– Taijin myötä olen huomannut, että olen saanut takaisin lihas­voimaa, koordinaatiota ja tasapainoa, joita menetin pitkän liikunta­tauon aikana, Päivi kertoo.

Päivi on vuoden verran osallistunut taiji­kurssin oppi­tunneille keski­määrin kerran viikossa.

– Muistini ei enää ole parhaimmillaan, joten kertasin aina kotona oppitunnilla opetetut asiat. Kurssin ja omatoimisen harjoittelun jälkeen Päivi on oppinut ensimmäisen liike­sarjansa – tai niin voisi luulla.

– Ensin opeteltiin sarjan liikkeet ja niiden järjestys. Nyt ymmärrän, että sarjan opette­leminen ei vielä pääty tähän, vaan liikkeitä hiotaan ja samalla opitaan uutta liikkeistä, omasta kehosta ja ehkä vähän omasta mielen­toiminnastakin. Tämä onkin elinikäinen projekti. Valmista ei ehkä tule koskaan, mutta nyt tiedän, mitä ja miten harjoitella.

Päiviä voikin luonnehtia himoharjoittelijaksi.

– Teen harjoituksia lähes päivittäin kotona, ellei satu olemaan yhteisiä harjoituksia. Kesällä on mukava harjoitella mökin terassilla tai koti­kerros­talon pihalla – vaikka joskus pihalla yksin liikkeitä tehdessäni saankin pitkiä katseita. Asunnossani joudun hieman pienentämään liikkeitä, jotta mahdun harjoittelemaan, Päivi kertoo innoissaan.

Talvikautena yhteiset harjoitukset ovat pääosin sisä­tiloissa, mutta ulkonakin harjoittelu onnistuu.

– Harjoittelu ulkona vuoden ympäri sujuu yhtä luontevasti kuin pyöräily, jota myös harrastan. Molemmissa on kyse vain sopivasta vaatetuksesta.

Taiji on monesta mukavampaa ryhmässä kuin yksin. Päivikin käy innokkaasti yhteisissä harjoituksissa – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

– Sunnuntaiaamun harjoituksiin minua ei saa millään ajoissa liikkeelle. Ehkä sitten, kun olen eläkkeellä, voin herätä sunnuntaina aikaisin ja nukkua muina aamuina pitkään.

Päivi, viiden aikuisen lapsen äiti, on edelleen työelämässä.

– Alun perin valmistuin rakennusalan diplomi-insinööriksi, mutta olen tehnyt työelämässä paljon ohjelmisto­suunnittelua ja ohjelmointia. Olin jo jäämässä 60-vuotiaana eläke­putkeen, kun keksin itselleni uuden ammatin. Valmistuin 63-vuotiaana matematiikan opettajaksi ja sain vakituisen viran. Nyt en malta jäädä eläkkeelle, kun uusi työ on edelleen niin mielen­kiintoista.

Taijin parissa kaikki huolet, myös työhuolet, unohtuvat. Taiji vaikuttaa ulkoisesti kevyeltä ja helpolta, mutta edellyttää keskittymistä ja läsnäoloa.

– Todella hitaasti tehtynä sarja vaatii myös lihas­kuntoa enemmän kuin ulospäin näyttää. Kovin hitaasti tekemiseen eivät voimani vielä riitä, Päivi toteaa.

Taijissa Päiviä kiehtoo moni asia: terveys­vaikutukset, esteettisyys, pitkä historia ja lajin alkujuuret itsepuolustus- ja taistelu­taidossa.

– Lisäksi olen juuri saanut maistiaisia ensimmäisistä pari­harjoituksista. Ne tuovat lisää syvyyttä liikkeiden ymmärtämiseen ja lisäintoa harjoitteluun.

Katsojalle taiji­harjoitukset voivat olla mystinen näky. Ryhmä tekee liikkeitä hiljai­suudessa, samassa tahdissa ilman musiikkia tai ulkoista rytmiä. Liikkeet soljuvat toinen toisensa perään. Yhden liikkeen loppu on seuraavan liikkeen alku. Paikallaan ollessa juurrutaan maahan kuin puu. Tai kuten kiinalaiset asian kiteyttävät: ”Taijia tehdessäsi olet levossa kuin vuori, liikkeessä kuin virta.”

Taijiin perus­peri­aatteisiin kuuluu, että mieli ohjaa, keho tekee. Liikesarjaa tehtäessä ajatukset ovat liikkeissä ja omassa kehossa. Onpa jonkinlainen flow-tilakin joskus mahdollista. Edes äänekkäät ohikulkijat eivät saa keskittymistä herpaantumaan.

– Mihinkään meditatiiviseen tilaan en vielä oikein pääse, niin paljon mielessä liikkuu kesken­eräisiä ajatuksia liikkeistä, Päivi tunnustaa.

Yhdestä asiasta hän kuitenkin on varma.

– Uskon vakaasti, että taijin harrastaminen pitää minut hyvässä kunnossa pitkälle vanhuuteen.

Teksti ja kuvat Juha Viitanen

Artikkeli on julkaistu Eläkkeensaaja-lehdessä 5/2023 ja sitä käytetään tässä lehden luvalla. Tekijän­oikeudet kuuluvat lehdelle.

Mun juttu

Olen 47-vuotias helsinkiläinen ohjelmoija. Minulla todettiin vuonna 2016 akustikusneurinooma, kohtalaisen harvinainen mutta onneksi hyvänlaatuinen kuulohermon kasvain.

Reilun puolen vuoden odottamisen jälkeen pääsin leikkaukseen, jonka jälkeen alkoivat vakavammat oireet, toispuolinen kuurous ja tasapainovaikeudet. Ennen leikkausta ainoa oire oli toispuolinen kielen kihelmöinti, joka kaiketi johtui siitä, että suureksi ehtinyt kasvain painoi kasvohermoa. Olin kyllä aina pitänyt itseäni melko kömpelönä, ja ehkä se selittyy joltain osin kasvaimella. Korvalääkärin mukaan kasvain oli edennyt hitaasti ainakin parikymmentä vuotta ja ehkäpä se on sinä aikana ehtinyt aiheuttaa tasapaino-oiretta — hitaasti etenevään oireeseen ihminen sopeutuu eikä välttämättä huomaa, että mikään on vialla.

Leikkauksen jälkeen sain pari käyntikertaa fysioterapeutille, joka opetti vestibulaarikuntoutuksen liikkeitä. Hän kannusti treenaamaan tasapainoa, koska hänen mukaansa sitä voi harjoittelulla parantaa mistä lähtökohdista tahansa. Kuntoutusliikkeitä ei tietenkään jaksa kovin pitkään yksikseen tehdä, joten piti löytää liikuntalaji, joka haastaa tasapainoa mutta sopii kuulovammaiselle.

Yksikorvaiselle ei sovi laji, jossa pitää reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin, koska äänten suuntaa joutuu hakemaan pitkään. Meluisassa monitilatoimistossa vietetyn päivän jälkeen ei myöskään jaksaisi kovin äänekästä toimintaa, varsinkaan tyypillistä ryhmäliikuntaa, jossa soitetaan taustamusiikkia osallistujien innostamiseksi.

Kaupunginosan postituslistan kautta löysin taijikurssin. Taiji osoittautui erinomaiseksi lajiksi: liikkeitä tehdään pehmeästi ja hitaasti ilman taustamusiikkia tai muuta hälyä, ja tasapainoon ja hyvään asentoon kiinnitetään paljon huomiota. Hitaan liikesarjan lisäksi olen ehtinyt opetella edistyneempiäkin sarjoja: nopeaa sarjaa, joka on tasapainolle erityisen haastava, pariharjoituksia, joissa pitää havainnoida myös parin tasapainoa ja kiinalaisilla aseilla tehtäviä harjoituksia. Olen huomannut, että parin tunnin treenien loppupuolella väsymys heikentää tasapainoa, mutta kun treenaa väsymykseen asti, niin jokapäiväisessä elämässä ei enää tule vastaan niin vaikeita tilanteita, että tasapaino rajoittaisi tekemistä.

Treenaan taijia Tai Chi Chuan ry:n (taichichuan.fi) harjoituksissa ja suosittelen lajia kernaasti kohtalotovereille.

Teksti Jouni Seppänen, kuva Juha Viitanen

Artikkeli on julkaistu Kuuloviestissä 2/2024 ja sitä käytetään tässä lehden luvalla. Tekijänoikeudet kuuluvat lehdelle.